Sivut

lauantai 31. tammikuuta 2015

Tammikuu

Niin se vaan on tammikuu jo vierähtänyt joutuisasti! Tässä vielä näytille pari tammikuun työtä.


Ensimmäisenä musta pipo
Lanka Katia Peru
mallineule samaa kuin Lumio Fine langan vyötteessä
puikot 4mm ja 7mm
menekki vajaat 100g


Tilaustyönä valmistunut villapaita
neulottu koneella.

Lauantaiterkuin,
-anne-

torstai 29. tammikuuta 2015

Valmiit sukat ja illan Neulekahvila

Yhdet sukat olen saanut valmiiksi, tutulla mallilla.
Lanka Viking Ville
puikot 3 mm bambut
koko 37-38


Lankaakin on tupsahdellut puodille, mm. tätä Regian Winterdream -lajitelmaa, 10 erilaista värivaihtoehtoa, jotka löydät myös verkkopuodilta. Tänään toin näitä lankoja myös kaupallekin.


Tänään onkin torstai ja neulekahvila kokoontuu jälleen Kahvila Joutsenessa, tervetuloa!

Talvisin terkuin,
-anne-

maanantai 26. tammikuuta 2015

Pipoa pukkaa

Nämä myssyt valmistuivat nopeasti isoilla puikoilla. Vähän kimallusta keväthangille.






Lanka kaikissa Smc Avelita
puikot resorissa 8 mm, muuten 10 mm
ohje Moda 7/13
menekki vajaa kolme 50 g:n kerää 

Mukavaa viikonalkua!
-anne-

perjantai 23. tammikuuta 2015

Sukkia ja pirteää pakkasta


Pirteät pakkaset innostivat kuvaamaan ulkona, tässä yksi otos takapihalta kaikkine talventörröttäjineen.


Miesten sukat 8-säikeistä Regia Zima -lankaa,
puikot 3,5 mm, koko 42-43 


Lapasien teossa sivutuotteena valmistuneet sukat, lankoina mustaa Viking Villeä, harmaata teetee Sallaa ja punaista Gjestal Jannea. Puikot 3,5 mm, koko 39-40

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Sukkia, lapasia ja kauluri

Totesin juuri, että taas yksi bloggausvuosi on tullut täyteen ja uusi alkanut! Vuonna 2007 12.1. olen kirjoittanut ensimmäisen tekstin tänne, siis 8 vuotta sitten!!! Samana päivänä aloitin vuodatuksessa ja kirjoittelinkin sinne pitkään. Vaan kun niitä vaikeuksia alkoi esiintyä vuodatuksen toiminnassa olen kirjoitellut jälleen täällä.

Tässä valmiita töitä, eli koneneuleiset miesten sukat Austermann Step -lankaa.

Nämä lapaset teettivätkin vähän enemmän neulottavaa. Aloitin ensin puikoilla 3,5 ja totesin kiilaa neulottuani, että niistä on kyllä tulossa liian isot. Päätinkin tehdä niistä sitten sukat. Purin vain sileän osuuden pois ja jatkoin resoria pidemmälti ja tein toisenkin varren odottamaan terien neulomista.

Aloitin uudet kolmosen puikoilla samoilla silmukkaluvuilla. Sain ne valmiiksi ja totesin että tulivat sitten liian pienet. Kolmas kerta toden sanoo! Lisäsin silmukoita ja vot: nyt niistä tuli sopivat. Vasemmalla ne sopivat miesten kokoiset. Välillä voi olla niin vaikeaa tuo tilaustöiden teko!

Lankoina musta ja harmaa teetee Salla ja tummanpunainen Gjestal Janne
puikot 3 mm
silmukoita isommissa 52 ja pienemmissä 48


Viimeisessä kuvassa on tilattu kauluri.

Lanka Katia Peru
Puikot 7 mm bambut
neulos 3x3 resoria 39 silmukalla
Menekki yli yksi kerä, ehkä noin 150 g
Neuloin samalle asiakkaalle pannan jo aiemmin ja siitä jäänyt vajaa kerä sekä toinen kerä kokonaan. Jäljelle ei jäänyt pätkääkään.

Mukavaa loppuiltaa!
-anne-   

tiistai 13. tammikuuta 2015

Neulekahvila

Tänä iltana on vuoden ensimmäinen neulekahvila tuttuun tapaan alkaen klo 17.30 kahvila Joutsenessa, tervetuloa!


Salla-Janne -lapaset puikoilla

Talvista tiistaita, 
t. Anne

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Revontulihuivi #4


Aloitin tämän huivin viime syksynä neulekahvilassa. Olin luvannut neuvoa tämän aloittamisessa ja mikäpä olisi kätevin tapa opastaa kuin tehdä itsekin samalla. Edellisen Revontulihuivin teosta olikin jo aikaa niin samalla virkistyi oma muisti. 

Lankana tässä Katia Darling, josta en ollut vielä aiemmin tehnyt mitään. Halusin nähdä, miten langan raidat toimivat huivissa. Aloitin 4 mm puikoilla, jotka melko pian vaihdoin 4,5 paksuuteen. Vieläkään en ollut tyytyväinen joten vaihdoin 5 mm puikot kakkoskaavion lopulla.

Raidat toimivat oikeastaan ihan hyvin, ehkäpä koko huivi neulottuna 5 mm puikoilla hiukan vielä ohentaa reunuksen raitoja.

Lankaa oli mukava neuloa, se on ihanan pehmeää ja joustavaa, sopii siis kaulallekin hyvin.

Löysin hiukan vihreää väriä kuvaan talvisessa lumisateessa. Tammipölkyn kuoressa kasvaa sammalta. 

Ensimmäisen Revontulihuivin neuloin kohta ohjeen julkaisemisen jälkeen, vuonna 2007, toisen vuonna 2009 ja kolmannen vuonna 2011. Olihan se jo aikakin tehdä neljäs.

Mukavaa talvista sunnuntaita!
-anne-

tiistai 6. tammikuuta 2015

Pipoja pakkasille

Näin alkutalvesta innostuin neulomaan puodille pipoja. Useinhan pakkasetkin ovat kireimmillään tammi-helmikuussa, joten näille luulisi olevan käyttöä. Saa nyt nähdä mitä tämä alkutalvi tuo tullessaan.

Ensimmäisenä valmistui Sirdar Heads Up -pipo, kolmas taitaa olla jo. Koko kerä kului lankaa, ohje löytyy teeteen sivuilta


Seuraavaksi Katia Peru -langasta. Tämän ohje löytyy Modasta 8/2012


Ja kolmantena Smc Lumio Fine -lankaa violetissa tupsupipossa. Tämän malli löytyy vyötteen sisältä, englanninkielisenä. Kolmas pipo taitaa olla tälläkin ohjeella nyt tehtynä.

Resoreissa käytän aina ohjetta pienempiä puikkoja jottei reunus jää liian löysäksi.

Hyvää loppiaista!

-anne-


perjantai 2. tammikuuta 2015

Haruni -huivi #3


Tässä vuoden 2015 ensimmäinen valmistunut työ. Aloitin tämän kylläkin jo syksyllä viime vuonna.

Lanka teetee Elegant kaksinkertaisena
menekki 156 g
koko n. 210 x 105 cm
aloitin puikoilla 4,5 ja vaihdoin neuleen puolivälissä 5 mm puikot

tein tästä ohjetta suuremman koon eli toistin lehtikuviota 14 kertaa ennen reunuskaavion alkua.

Viime keväänä neuloin pellavaisen version. Keväällä 2012 neuloin vihreän samalla mallilla. 

Mukavaa alkuvuotta!
-anne-