Sivut

tiistai 9. tammikuuta 2018

Vuodet vierivät

Vähän tylsä otsikko, mutta tosiasia :) 

Tässä taasen herättelen talvihorroksesta tätä blogia. Alkaahan piakkoin yhdestoista vuosi tätä blogia kirjoitellessani. Käväisin äsken juurilla eli ensimmäisessä tekstissä 12.1.2007 Tänäkin vuonna 12.1. osuu perjantaille!!!

Vaihdoin heti alkuun kuitenkin blogini Vuodatukseen jossa kirjoittelinkin noin vuoden 2012 kesään. Vuodatuksen jutut siirsin silloin Varavillanne -blogiin ja jatkoin uusilla jutuilla tähän Bloggerin blogiin kirjoittelua.

Lapsetkin ovat jo lentäneet pesästä, viimeisin jo reilu vuosi sitten. Silloin 11v sitten aloiteltiin ensimmäisiä rippikouluja...

Neuleita olen tehnyt entiseen malliin, aika sukkapainotteisesti tosin, ainakin syksystä jouluun lähinnä sukkia tehden. Tuohon ylös laitoinkin tämän vuoden puolella valmistuneet punakirjavat sukat koko 38-39 Regia Colorito Color, puikoilla 3,5mm. Keskimmäisessä kuvassa kahdet säärystimet Katia Funky -lankaa ja alimmaisessa miesten kokoa sukat Pirtin Kehräämön karstalankaa 140x3 paksuutta.

Laitan tähän loppuun viime vuoden lopulla ennen uuden vuoden juhlintaa valmistuneen vauvasetin

Lanka Sandnesgarn Lanett Babyull, koko vastasyntyneelle.

Mukavaa alkanutta vuotta!

-anne-