Sivut

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Ruutupeitto vauvalle #2

Tässä toinen ruutupeitto, jonka tein nyt syksyllä alusta asti. Piti kyllä seurailla ohjevideoita uudelleen kevään jälkeen. Peitto valmistui kuitenkin joutuisasti ja reunuksen viimeistelykin samalla tapaa kuin ensimmäinenkin ruutupeitto. Pienensin kyllä koukkua kuten pohdin edellisessä postauksessani.



Tämäpä tuntuukin olevan aika koukuttavaa puuhaa. Ja samalla saan noita lukemattomia jämälankapussukoita pienennettyä. Ideoita on kyllä jo ihan uusillekin langoille kunhan saan näitä jämiä käytettyä ensin pois.



Tästä tuli vähän pidempi kuin ensimmäisestä ruutupeitosta koska tuo ruutujen rytmittely menikin vähän poskelleen. Mutta aika kiva lopputulos joka tapauksessa.



 Peiton koko noin 61 x 78 cm

Lankojen menekki 280 g

Valmis 15.11.2020

Neuloin Brother KH-260/KR-260 paksulankakoneella, itse asiassa vain ylätasoa KH-260 käytin.

Reunuksen virkkasin 4,5 mm koukulla

Ohje tämän menetelmän tekoon löytyy Roberta Rose Kelleyn YouTube-sivustolta.

Langat erilaisia villa-akryylisekoitteita. Joukossa saattaa olla ihan 7-veikkaakin. Ilman vyötettä en kuitenkaan voi ihan satavarma olla.


Mukavaa marraskuun sunnuntaita, kohta alkaa joulukuu!

-anne-

perjantai 13. marraskuuta 2020

Ruutupeitto vauvalle #1

Tässä toinen valmistunut vauvanpeitto, minkä lahjoitin samaan paikkaan kuin edellisenkin.



Tämän peiton neuloin viimeistelyä vaille valmiiksi jo viime huhtikuussa. Ja koska minulla ei ollut silloin valmista ideaa reunojen viimeistelyyn se jäikin sitten odottamaan inspiraatiota.

Langat olen saanut lahjoituksena ja ne ovat koostumukseltaan varmaan akryylia ja villaa tässä järjestyksessä. Tosin tuo valkoinen saattaa kyllä olla ihan 100% villaakin.



Tämän viikon maanantaina sitten nappasin työn koukulle, ilman valmista ideaa vieläkään. Kokeilin ensin 6 mm koukkua mutta se oli liian paksu eikä mennyt mukavasti neuloksen silmukoiden läpi. Päädyin 5 mm koukkuun. Päätin kokeilun edetessä virkata pari kerrosta ihan pelkillä kiinteillä silmukoilla. Vasta kiinteä silmukka-ketjusilmukka väliin miellytti eniten. Vähän tuo reuna liekottaa vielä höyrytyksen jälkeenkin, muttei liikaa joten annoin olla. Seuraavaan (jonka aloitin eilen illalla)  pitää parannella reunuksen tiheyttä. (Ehkäpä 4,5 mm koukku toimisi paremmin...)



Peiton koko 58 x 74 cm

Lankojen menekki 280 g

Neuloin Brother KH-260/KR-260 paksulankakoneella, itse asiassa vain ylätasoa KH-260 käytin.

Ohje tämän menetelmän tekoon löytyy Roberta Rose Kelleyn YouTube-sivustolta. Vähänhän tämä on sellaista räpeltämistä neulekoneella, mutta kuitenkin nopeampaa kuin käsin neulottuna. Saanpa noita lahjoitettuja lankoja tehtyä eteenpäin lahjoituksiin annettaviksi. Ja vaihtelua kaiken kaikkiaan. 

Eilen sitten tosiaankin aloitin uuden vauvan peiton tällä menetelmällä. Mukavaa neuloa välillä paksulankakoneellakin. Sellaista terapiahommaa itselle, nuo työneulomiset ovat kyllä vähän olleet tauolla. Tosin varaston neuleissa on ihan mukavasti kyllä valmiita vaihtoehtoja. 

Mukavaa Marraskuun 13. päivää, perjantaita!

-anne- 


keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Vauvan peitto

Näköjään peitot ovat nousseet projekteissa pinnalle tänä syksynä valmistuneissa töissäni.


 

Tämän peiton olen aloittanut jo vuonna 2017. Muistelisin, että minun piti saada sellainen matkaneule tekeille. Helposti mukaan otettava pienehkö työ eikä tarvitse matkalla miettiä ja seurailla mitään kaavioita.

Lanka on miellyttävä ja ihanan pehmeä Katia Merino Baby Plus.



Valmis 9.11.2020

Lanka Katia Merino Baby Plus, väri 204, 50 g/165 m

Menekki 5 kerää, jäljelle jäi 20 cm:n pätkä

Puikot 3,5 mm

Koko noin 67x67 cm



Lahjoitin tämän Etelä-Karjalan Keskussairaalan synnärille. 

Lankaa jäi jäljelle toiset 5 kerää joten seuraavakin on tuloillaan.

Mukavaa marraskuun keskiviikkoa!

-anne-

torstai 5. marraskuuta 2020

Lämpötilapeitto 2020 #2, lokakuu valmis

Jälleen uusi kuukausi neulottuna. Nyt onkin enää viisi päivää tehtävänä, jotta saan ajan tasalle tämän peiton. Onpa ollut mukavaa työstää projektia yhtä kyytiä, muuta en ole juuri neulonutkaan viime aikoina.



Ruskea väri on hivuttautunut runsaampana mukaan. Seassa on jopa muutama pakkasaamukin harmaa-valkoisena. Sittemmin on taas lämmennyt, marraskuukin on alkanut plussakelissä.



Langat ovat etupäässä edelleenkin jämiä tai ainakin niiden valmistus on lopetettu. Kivasti olen saanut jämiä ja nöttösiä kulutettua kokonaan. Joitakin täysiä keriä esim. oranssia ja keltaista teetee Pallasta olen ottanut käyttöön jämien puuttuessa näissä väreissä.  Lankojen materiaali on joko villaa tai villasekoitetta, puuvillaa ei ole mukana, todennäköisesti, yhtään.

Mukavaa torstaita!

-anne-  

maanantai 2. marraskuuta 2020

Lämpötilapeitto 2020 #2, syyskuu valmis

Syyskuukin neuloutui sutjakkaasti neljässä päivässä. Lämpötilan alentuminen näkyy selkeästi vihertymisen lisääntyessä.



Tätä peittoa vielä puolet jäljellä. No, itse asiassa työ on edennyt jo lokakuun puoliväliin asti kun tätä kirjoitan. Syyskuun osuus valmistui jo 31.10.2020 lauantaina pyhäinpäivänä.



Mukavaa marraskuun maanantaita!

-anne-