Tässä toinen ruutupeitto, jonka tein nyt syksyllä alusta asti. Piti kyllä seurailla ohjevideoita uudelleen kevään jälkeen. Peitto valmistui kuitenkin joutuisasti ja reunuksen viimeistelykin samalla tapaa kuin ensimmäinenkin ruutupeitto. Pienensin kyllä koukkua kuten pohdin edellisessä postauksessani.
Tämäpä tuntuukin olevan aika koukuttavaa puuhaa. Ja samalla saan noita lukemattomia jämälankapussukoita pienennettyä. Ideoita on kyllä jo ihan uusillekin langoille kunhan saan näitä jämiä käytettyä ensin pois.
Tästä tuli vähän pidempi kuin ensimmäisestä ruutupeitosta koska tuo ruutujen rytmittely menikin vähän poskelleen. Mutta aika kiva lopputulos joka tapauksessa.
Peiton koko noin 61 x 78 cm
Lankojen menekki 280 g
Valmis 15.11.2020
Neuloin Brother KH-260/KR-260 paksulankakoneella, itse asiassa vain ylätasoa KH-260 käytin.
Reunuksen virkkasin 4,5 mm koukulla
Ohje tämän menetelmän tekoon löytyy Roberta Rose Kelleyn YouTube-sivustolta.
Langat erilaisia villa-akryylisekoitteita. Joukossa saattaa olla ihan 7-veikkaakin. Ilman vyötettä en kuitenkaan voi ihan satavarma olla.
Mukavaa marraskuun sunnuntaita, kohta alkaa joulukuu!
-anne-
2 kommenttia:
Kontinkuvanen on ihanaa neuloa, tulee valmista tosi joutuisasti. Olen joskus alihankintana kutonut satoja myssyjä (myyntiin) tuolla mallilla. Aina kaunis!
Kyllä, olen ollut todella koukkuuntunut tuohon malliin, saa leikitellä jämälangoilla.
Lähetä kommentti