Sivut

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Myssy ja kauluri

Ihastuin tuohon Adriafilin Coyote -lankaan niin paljon, että langasta neuloutui toinenkin baretti. Tämä on utuisen ruskean sävyinen. Myssyyn meni vähän toista kerää lankaa ja lopusta tein ison ja muhkean tupsun. Suurin piirtein samoilla tiedoilla kuin edellinen harmaasävyinenkin 
Itse asiassa neuloin baretin Katian Country -langasta neulomani kaulurin kaveriksi. Country on mukava uutuus. Langassa on pohjavärin lisäksi eri sävyistä pätkää, hiukan paksumpaakin, josta voi neuloa halutessaan noita pompuloita. Toki lankaa voi neuloa ihan normaalistikin, nuo eri väriset pätkät antavat mukavasti ilmettä muutenkin. Tuosta linkistä näkee muitakin malleja langalle, tähän kauluriin löytyy ilmainen ohje mm. engalnnin kielellä. Oma kauluri jäi tuossa kuvassa vähän "pieneksi" aseteltuna..

Kauluriin käytin kolme vyyhtiä eli 150 g ja neuloin sen 12 mm puikoilla, muuten ohjeen mukaisesti mutta siis paksummilla puikoilla ja 64 silmukalla. Aika hauska tuosta tuli ja ainakin uutta ideaa neulomiseen.

Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille! Täällä päin on ollut poutaa, eilinen oli aivan ihanan syksyinen päivä. 

Niin ja muistutus tiistain (9.10.) neulekahvilasta, joka siis alkaa klo 17.30, tervetuloa mukaan!!

-Anne- 

4 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Tosi kiva myssy ja hauska kauluri:)

Hepsi kirjoitti...

Kaunis baskeri!

Villanne kirjoitti...

Kiitos, Marjut ja Hepsi! :D

MysteryKnitter kirjoitti...

Tyrmäävän upeaa jälleen!