Sivut

torstai 17. tammikuuta 2013

Myssy

Joulun alla puotiin tuli Katia Peru -lankaa muutamassa värissä, nyt muutama väri lisää viime viikolla. Ja vihdoinkin tämän viikon tiistaina sain kyläilyreissulla aloitettua myssyn kyseisestä langasta. Kovasti olen saanut kuulla kehuja Peru -langasta  ja kyllä kehun minäkin. Aamulla sainkin sen valmiiksi ja kuvattua ennen kaupalle menoa.


Myssyn mallin nappasin Moda -lehdestä, numerosta 8 (muistaakseni) viime vuodelta, se viimeisin numero joka tapauksessa ja ohje 38. Lehdessä oli lasten koossa mutta lisäsin muutamat silmukat saadakseni aikuisten koon. Helppo ohje kahden kerroksen helmineuletta.


Tikuttelin myssyn Addin bambuisilla 50 cm pyöröillä. Pituus tuntuu sopivalta juuri myssyjä tehdessä. Resorissa oli kyllä 5 mm sukkikset ja pyörön paksuus oli 6mm. Lankaa meni juuri 100g:n kerä, 50 cm pätkä jäi tähteeksi. Tätä lankaa tahtoo lisää puikoille! Niin pehmeää ja kuohkeaa ja paksua lankaa, josta saa joutuisasti valmista. Koostumus 40 % villaa, 40% akryyliä ja 20 % alpakkaa.


Näissä aamun sinisen hetken jo hiukan hälvettyä otetuissa kuvissa myssy näyttää sinisemmältä kuin oikeasti onkaan. Nyt illan sininen hetki on jo mennyt aikaa sitten ja taidan lähteä tästä yöpuulle...

Hyvää yötä!
-Anne-

4 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Kiva pipo! Olen ihan samaa mieltä sekä noista 50 senttisistä pyöröistä, että Perusta. Miellä on peruttu nyt jo niin paljon et varastossa on 21 väriä...

Marjut kirjoitti...

Kaunis pipo!

Lotta kirjoitti...

Kyllä on nätti myssy! :)

MysteryKnitter kirjoitti...

You can knit! It is gorgeous for some boy or man.