Sivut

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sukat #3 sukkaksatoa

Vaivihkaa olen neuloskellut tällaisia miesten sukkia koneneuleiden ohella. Viikko sitten sunnuntaina surruuttelin ompelukoneella trikoomyssyjä viimeistellen, sellaista vauhtia, että poljin rupesi käryämään. No nyt on sitten vaan neulottu, käsin sekä koneella. Eihän sitä nyt jouten olla... 

No siihen loppuivat sitten ompelukset siltä erää ja maanantaihin tuli suunnitelman muutos. Huoltomies kertoili sitten keskiviikkona, että kone on vielä levällään. Sen verran on kuulemma vanha kone, ettei varaosia ole löytänyt. Siis vanhako? Vastahan mie nuorena kotiteollisuuskoulutyttönä sen 30 vuotta sitten ostin.... ja nyt jo petti! Taitaapi olla uuden hankinta esissä.

Tässä nyt sitten noiden sukkien kuva


Puikot 3,5 mm
Lanka Regia Zima (8-säikeinen)
koko 42-43
menekki 142g
satoon latoon

kuvattu parin pöllin päällä

Tuo pienempi pölli on taatusti painavampi kuin tuo taustalla oleva isompi höttönen. Etummainen on nimittäin täyttä tammea. Isäni kotipaikan pihatammi oli tullut tiensä päähän n. 130 vuoden vanhana. Se oli osittain jo sisältä lahonnutkin ja siten vaaraksi lähellä sijaitseville rakennuksille. Tämän tammen n. 10 -vuotiasta jälkikasvua löytyy myös omalta pihaltamme kaksin kappalein.

Lähikuva tuosta pöllistä, joka ei ole siis tammivanhuksen paksuinta osaa vaan pätkä tukevaa oksaa


Sateisin sunnuntaiterkuin,
Anne

5 kommenttia:

satunNainen Paula kirjoitti...

Ooo, miten upeat vuosirenkaat! En raaskisi ainakaan polttopuiksi laitta!!
Juu, sukatkin kauniit, vaikka ihan lumouduin tuosta tammesta... ;o)

Villanne kirjoitti...

Minäkin ihastuin noihin vuosirenkaisiin. Tämä pölli ainakin on tarkoitus säilyttää muistona.

Puuta kyllä riittää myös poltettavaksi, tosin varmaan klapi kerrallaan muun polttopuun seassa, kun on niin tiivistä tavaraa. :)

KristiinaS kirjoitti...

Voi jösses miten komea puupinta. Kerrassaan kaunis.

Villanne kirjoitti...

Eikös vaan! Mietin, että tästä saisi kauniita nappeja, jos olisi sorvi käytössä...

MysteryKnitter kirjoitti...

Tyrmäävän upea puupinta! Niin, ja hienoja sukkia. Toivottavasti ompelukoneharmit tulevat pian korjatuiksi.