Sivut

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Vappuviuhka #10, vuosimallia 2018

On huhtikuun viimeinen päivä ja jälleen aika asettautua vappuviuhkatunnelmiin. Tänä vuonna jo kymmenennen kerran on esittelyssä  vappuaattona hartiahuivi, tällä kertaa virkattu sellainen. Aiemmat viuhkat ovat kaikki olleet neulottuja. 

Tämän virkkuun aloitin jo viime kesänä. Jostain syystä se hautautui puodilla keskeneräisenä ensin lankahyllyyn ja sieltä sitten kerran ennen joulua pompsahti esille. Sillä kertaa vein sen kotiini odottelemaan jatkoa. Tämän vuoden maaliskuussa muistinkin aloittaneeni viime kesänä tämän huivin teon ja kaivelin sen sitten esiin kässykoristani.

Tällä kertaa se sitten pysyikin hyppysissäni säännöllisesti koko kevään. Välillä mallailin josko olisi huivi jo riittävän kokoinen. Souffle -lankahan on tosi riittoisaa puuvillan (85%) ja polyesterin (15%) sekoitusta. Kerässä on 280g/900m. Tätä on helppo virkata ja väriliukumat ovat pitkät, joten isoissakaan huiveissa raidat eivät kapene liikaa. Tämä malli sopii miusta tosi hyvin vappuviuhkaksi, kun kuviossa on viuhkamainen muoto. Koukuttava malli, jonka oppii helposti ulkoa. 😄

koukku 3,5mm
koko 185 x 80 cm
menekki 226g

Kerästä olisi riittänyt lankaa vielä isompaankin huiviin. Simpukkahuivin ohje (Shell shawl) on aika samanlainen, vain ketjusilmukkalenkit ovat eri pituiset.

Viime kesänä virkkasin tällä langalla Lost in time -huivin johon käytinkin koko kerän. Se, kuten moni muukin käsityö on jäänyt täällä esittelemättä viime aikoina, joten tässä siitä pari kuvaa näytille myös.


Viime viikolla otin tämän vuoden ensimmäisen kukkakuvan sinivuokosta pihallamme. Oli vähän pilvinen päivä joten kukat eivät olleet kovin aukinaiset.
Sinivuokko 'Hepatica Nobilis'

Meillä vappua aloiteltiin jo eilen tuoreiden munkkien ja kotitekoisen siman merkeissä. Tässä se mitä suuresta munkkivuoresta jäi jäljelle. 😂

Oikein mukavaa ja iloista Vappua kaikille!

-anne-

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Saisiko ohjeen ?