Sivut

lauantai 10. elokuuta 2019

Valmistuneita huiveja v. 2019

Päätinkin esitellä tänä vuonna tähän hetkeen mennessä valmistuneet huivit. Siis muut kuin jo esitellyt Vappuviuhka ja Lohtuhuivit. Näin yhteen koottuna näyttää runsaaltakin määrältä. Voihan tästä tulla aika pitkä postaus! Näistä kaksi ainakin on jo aloitettu vuosia aiemmin. 


Ja näin kesällähän onkin hauska esitellä lumisia kuvia. Tässä vuoden 2019 ensimmäinen


Tämä on langan mukana tulleesta ohjelehtisen ohjeella tehty.


Lanka Katia Paint, 80% akryyli, 20% villa
puikot 4,5 mm
menekki koko kerä 150 g
sentit jäi mittaamatta
aloitettu tammikuun 22. ja valmistui helmikuun 22. 2019

Seuraava onkin virkattu


Tämän aloitin reilu vuosi sitten ja niinpä vain syksyyn mennessä tämä puuvillainen hautautui villaisempien alle. Nyt sitten keväällä tartuin jälleen koukkuun ja suht. ripeästi lähti etenemään. Toki olin päättänytkin tehdä muutaman kesken jääneen työn valmiiksi asti.


Ohje Mother of the Bride Shawl
Lanka Katia Jaipur 50g, 100 % puuvilla, väri 250
Koukku 3,5 mm 
Menekki hiukan vajaat 3 kerää
Koko 150 x 68 cm
Alotettu 28.3.2018
Valmis 3.3.2019


Aloitin virkkaamaan 3 mm koukulla, mutta vaihdoin toista kerää virkatessani isompaan.
Kiva ohje, helppo muistaa ilman kaaviota ja kokoakin voi säätää vaivattomasti. Vaarana on tosin kyllästyminen. Kiva lanka auttaa tähän vaivaan. En ehkä jaksaisi tehdä yksivärisestä langasta.


Tässä vielä kokonaan kuvattuna.

Yksi lempiohjeistani on seuraava malli. Olisi vain pitänyt heti tarttua tähän ohjeeseen. Puuvillalangat voivat olla vähän haastavia joillekin villaisemmille ohjeille. Tämä tuli todettua ja purettua melkein puolivälissä oleva huivin tekele.


Ja aloitettua The Huivi! Kaikki kuvat siis siitä valmistuneesta versiosta.


Ensimmäinen ohje oli Heidi Alanderin Eyeblink. Kiva ohje, muttei toiminutkaan tällä langalla. En vain saanut reunasta riittävän löysää joten "sisus" tavallaan "pullahti" liian isoksi. Purin pois.


Toinen aloitus kaatui siihen, että langan mukana tulleen ohjeen silmukkamäärällä huivista oli tulossa liian leveä. Purkuun meni. Kolmattakin ohjetta kokeilin, en edes muista mikä se oli.


Ohje Dotted Rays (Stephen West)
Lanka Katia Top Rainbow 200g, väri 82
Puikot 4 mm
Koko noin 180 x 53 cm
Menekki kahta metriä vaille 200 g
Aloitettu 1.5.2019
Valmis 13.5.2019


Neljäs huivi tällä mallilla.

Seuraavakin huivi samalla ohjeella ja aloitettu jo paljon aikaisemmin kuin tuo nelonen, joten siksi numero kakkonen tällä ohjeella. Vaikka valmistuikin nelosen jälkeen. Kolmonenkin jo v. 2017 (en olekaan sitä täällä esitellyt) Ykkönen löytyy täältä.


Tässä villainen versio, muuthan olen tehnyt puuvillasekoitteesta.


Ohje Dotted Rays
Lanka Katia Merino Baby, värit 31 oranssi, 2 musta
Puikot 4 mm
menekki yhteensä 196 g
koko 126 x 32, ohjeen koko S
En pingoittanut vaan höyrytin kevyesti
Aloitettu 6.7.2017
Valmis 15.5.2019


Tästä tuli ihanan lämpöinen ja lanka joustaa mukavasti. Villa on aina villaa!

Kaksi huivia vielä esittelemättä, toivottavasti jaksatte edelleen!

Seuraavana jälleen puuvillainen huivi joka onkin pitkulainen.


Ohje langan mukana tullut
Lanka Katia Sunset, jossa mukana pieniä lasihelmiä, väri 103 valkoinen 150g/ 465m
Puikot 4 mm
menekki koko kerä (nöttönen jäi)
koko valmiina 35 x 135 cm
Aloitettu 25.5.2018
Valmis 28.5.2019


Ohjetta muokkasin vähentämällä silmukoita jotta saisin pidemmän huivin kuin pienehkön neliön. Tuo pitsimalli on tosi kiva jota voisin käyttää toistekin.


Sitten se tähän asti viimeisin. Tätä olin aloittanut jo joskus vuoden 2016 elokuussa! Ja ihan päättäväisesti ja sisukkaasti tein tämän nyt loppuun. Kaaviot eivät vaan jääneet muistiin joten kaaviota piti seurailla hamaan loppuun asti...


Ohje langan mukana
Lanka Schachenmayr Merino Extrafine 285 Lace, 50 g/285m, väri 582 coccin
Puikot 3,5 mm
Menekki 180 g
Koko 205 x 110 cm
Aloitettu v.2016 elokuussa ihan pieni alku,
jatkettu 28.5.2019
Valmis 29.6.2019


Ihan kaunis ja näyttävä huivihan tästä sukeutui kuitenkin.

Huhhuh, olipa matka! Tähän asti tänä vuonna kaiken kaikkiaan 10 valmistunutta huivia.

-anne-






2 kommenttia:

iso gnu kirjoitti...

Monta huivia on valmistunut. Mun suosikki Westin malli Dotted rays. Olen tehnyt vain yhden, mutta olen mietinyt toistakin. Ihana huvivi ja tuon nelosen värit on ihanat, vihreää ja sinistä.

Villanne kirjoitti...

Kiitos kommentistasi! Stephen Westillä on kyllä loistavia huiviohjeita, kun vaan ehtisin neuloa niitä :)