Sivut

perjantai 24. toukokuuta 2013

Virkkuita ja ommeltuja

Tässä tulee perjantaipläjäys kuvia viime aikoina valmistuneista töistä!


Catania Grande -langasta virkkasin Moda -lehdessä 4/2013 olleen lätsän. Kuvaajaa ei ollut saatavilla joten yritin ottaa itse kuvan omasta päästä, mutta laihoin tuloksin :) Lankaa kului kolmatta kerää ja koukulla 4,5 tein. Ohjeen 5mm:n koukku vaihtui pienempään purettuani ensimmäisen version.



Seuraavaksi innostuin virkkaamaan tossut uusimman Suuri käsityölehden ohjeella. Ensimmäisiä tein jonkun lätkämatsin aikana, ja virheen huomasin vasta pari kerrosta jatkettuani. Päätin tehdä sovelluksen ja sainkin omiin jalkoihin sopivat tossut. Kylläpä tykästyin näihin niin paljon, että aloitin heti perään toiset ja nyt keskityin tekemään ohjeen mukaan.

Taaimmaiset kuvassa ovat eka versiot. Näitä ekoja olenkin nyt pitäyt kotona saunan/suihkun jälkeen. Tokat vein puotiin näytille. Koot molemmissa 38, ohjeessa 37-38. Napakat nämä saa olla jotta istuvat hyvin jalkaan.


Lanka kotinyssäkästä löytämääni Kotiväkilankaa kaksinkertaisena, koukku 3mm. Puodin langoista tähän sopisi teetee Almina ja SMC catania fine -langat kaksinkertaisina. Sitten Catania Grandeakin yksinkertaisena voisi kokeilla, ainakin isompiin kokoihin.

Lopuksi parit trikoovaatekuvat, nämä vein puotiin. Kysellä voi sähköpostillakin, jos kiinnostuit. Näitä yksittäisiä en toistaiseksi lisää verkkokauppaan. Kuvia voitte käydä myös Facebookin sivuilla katsomassa, sivut näkyvät siis vaikkei ole naamakirjan tunnuksia. Suora linkki ommeltua kuva-albumiin

 koot 98, 104, 110 ja 116 cm


koko 116 cm

5 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Kivat tossukat:)

seijap kirjoitti...

Ihanat tossukat ja kaikkea ihanaa ommeltua jälleen.

Auli kirjoitti...

Olet ollut ahkera! hienoja!

Susu kirjoitti...

Jopas sitä olaan taas oltu ahkerana! Tossut on tosi kivat:-)
Syksyäkin pitää jo ajatella. Aloittelin Perumalla kolme uutta väriä...

Villanne kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne! :)